Vaatiiko eri mieltä oleminen rohkeutta?

Väitän, että johdon tai HR tehtävä ei ole kannustaa muita olemaan ”rohkeasti eri mieltä” työyhteisössä.

Hyväntahtoista ohjeistamista näkee usein myös Linkedin-postauksissa. 
Usein ajatus kulkee jotenkin niin, että "se voi vähän kirpaista hetken, mutta erimielisyys on kuitenkin tärkeää" tai "tiimeissä tulee rohkeasti tuoda eri näkemyksiä esille".

Hyväksymmekö ehkä turhan helposti ajatuksen, että eri näkemysten esittämiseen nyt vain kuuluu aina epämukavuutta, riskiä ja tarvetta rohkeudelle?

Vaihtoehtoinen ajatus on, että johdon ja esimiesten tehtävä on madaltaa rohkeuskynnykset lähes olemattomiksi.

Jos ilmapiiri lähtökohtaisesti on hyvä, mutta eri mieltä olemiseen sisältyy silti riskin tunnetta, ovat keskustelutilanteen tavoitteet ja vastuut jääneet usein epäselväksi.

Huipputiimeissä tai erottuvissa keskustelukulttuureissa ei vain kannusteta eri näkemysten ilmaisuun, vaan konkreettisesti

1.tunnistetaan ja poistetaan puhumisen esteet (joita on aina myös hyvässä ilmapiirissä, ihmisillä on erilaisia oletuksia)

2.johdetaan yhteisiä odotuksia ja velvollisuuksia keskustelulle ja päätöksenteolle

3.johto itse näyttää esimerkkiä ja on taidoiltaan mukavuusalueella

—> Tunnustele:

-Millaista riskin tasoa tai rohkeuden tarvetta koet lähitiimissäsi ja työyhteisössäsi eri näkemysten esittämiselle?

-Joudutko arpomaan milloin ja minkälainen näkemysten esittäminen on tarpeellista tai toivottavaa?

-Jos vastaat tiimistä tai yksiköstä, tuntuuko, että muut selvästi kantavat oman vastuunsa keskusteluun osallistumisesta?