Argumentointi keskustelutaitona
vapauttaa keskustelut kritiikin pelosta,
syventää kokouskeskustelujen laatua
ja varmistaa päätöksille selkeät perustelut
Tehdään argumentoinnista tiimisi ja työyhteisösi merkityksellisin ajattelu- ja keskustelutaito.
Asiakkaani erottuvat muista organisaatioista siinä, että he eivät pelkästään kannusta ihmisiä puhumaan, vaan tarjoavat konkreettiset keinot, joilla osaajat voivat tuoda parhaan ajattelunsa kirkkaasti esille ja käydä luontevaa keskustelua myös eriävistä näkemyksistä.
Kokouksissa siirtymä mielipiteistä argumentteihin avaa keskustelun, kuuntelun ja yhdessä ajattelun uuden tason.
Suomessa on matala hierarkia ja taitavaa konsensuksen rakentamista, mutta rakentava, inspiroiva eri näkemyksistä argumentointi on vieraampaa ja tarvitsee taitojen rakentamista.
Valmennan argumentointia keskustelutaitona
1) johtajille, hallitusten jäsenille ja kokeneille asiantuntijoille, jotka haluavat nostaa vaikuttavuutensa uudelle tasolle ja olla luotettuja, inspiroivia keskustelukumppaneita.
2) johtoryhmille, hallituksille ja kokeneille tiimeille, jotka haluavat aidosti yhteistyössä haastaa toistensa ajattelua ja käydä oivalluttavia, tuloksellisia päätöksentekokeskusteluita.
Valmennukset syventävät kokouskeskustelut mielipiteiden kuulemisesta argumenttien yhdessä ajatteluun.
Kokeneille keskustelijoille, jotka haluavat nostaa keskustelutaitonsa uudelle tasolle:
Haluat luoda keskusteluissa arvoa, vaikka et ehtisi valmistautua kokouksiin syvällisesti.
Haluat, että ajatteluasi haastetaan, mutta kritiikki ehkä silti jännittää ja et ole varma miten reagoida vasta-argumentteihin
Haluat vaikuttaa ilman äänen korottamista.
Haluat olla luotettu keskustelukumppani, joka ei hätkähdä kriittisiäkään kysymyksiä.
Et halua vain tuoda esiin mielipiteitä, haluat myös herättää oivalluttavaa keskustelua.
Haluat olla se, joka osaa vähentää rönsyilyä ja syventää keskusteluiden tasoa.
Haluat osata rakentaa eriävistä näkemyksistä yhteisymmärrystä.
Keskustelet strategisilla areenoilla, joissa haluat ottaa uskottavasti kantaa myös aiheisiin oman asiantuntemuksesi ulkopuolella.
Johtoryhmille, hallituksille ja kokeneille tiimeille, jotka haluavat varmistaa merkitykselliset kokoukset:
Uskotte, että laadukas strateginen ajattelu edellyttää rohkeaa, ja oivaltavaa keskustelua.
Kokoonpanossanne on kokeneita osaajia, mutta tuntuu, että keskusteluista voisi saada enemmänkin irti.
Teillä syntyy keskustelua, mutta yhteistä ajattelua voisi haastaa vielä enemmän.
Tiedätte, että ajatusten tai ehdotusten ristiriidoista voisi syntyä luovia ratkaisuja ja edelläkävijyyttä, mutta nopea konsensus on luovaa debattia yleisempää.
Kaipaatte avointa keskustelua, mutta erimielisyys aiheuttaa epävarmuutta, puolustautumista, tai väittelyä, joka ei vie eteenpäin.
Aika menee osallistujien kuulemiseen vuorotellen, eikä riitä keskusteluiden syventämiseen.
Ryhmässä on psykologista turvallisuutta ja hyvät vuorovaikutustaidot, mutta argumentoinnin tasoa voisi syventää.
Tarvitsette keinot kirkastaa päätösten perusteluja, jotta jokaisen on selkeä viedä niitä eteenpäin ja helppo reagoida erilaisiin vasta-argumentteihin.
Työelämässä ei tarvita
täydellisiä argumentteja,
vakuuttelua
tai oikeassa ja väärässä olijoita.
Työelämässä tarvitaan vähemmän ohi puhumista kiireessä, kirkkaampaa yhteisymmärrystä, enemmän tarttumapintaa toistemme ajatuksiin ja yhteiset taidot keskustelun syventämiseen.
Työyhteisössä argumentointitaidot rakentavat edellytykset ajattelun diversiteetin aidolle hyödyntämiselle.
Keynotet ja workshopit organisaatioille ja tiimeille
Johdolle, HR-tiimille tai esihenkilökoulutuksiin
Johtoryhmälle, hallitukselle, asiantuntijatiimille
Keynote tai workshop, joka valmentaa argumentointia ajattelu-, keskustelu- ja reagointitaitona tai auttaa tiimiä syventämään keskusteluita mielipiteistä argumentteihin.
Koulutus auttaa luomaan kirkkaampaa yhteisymmärrystä päätöksistä ja antaa valmiudet keskustella tuloksellisesti eriävistäkin näkemyksistä.
Argumentointitaito poistaa kritiikin pelon ja tekee eri näkemyksistä keskustelemisesta luontevaa.
Argumentointi on keskeisin kriittisen ajattelun sekä luovan debatin taito.
Argumentointitaidot säästävät aikaa, kun ydinkysymyksiin päästään nopeasti.
Konseptiesimerkkejä:
Esihenkilön argumentointitaidot
Argumentointi muutosjohtamisessa
Mielipiteistä argumentteihin - yhdessä ajattelun uusi taso
-
30-60min. 1770e + alv. 25,5%
-
2-4h
4-12hlöä
2400e + alv. 25,5%
Valmennus ja soveltavat harjoitukset.
AVOIMET KOULUTUKSET
johtajille, esihenkilöille, hallitusten jäsenille, ajatusjohtajille
Argumentointitaitojen syvävalmennus - koulutus
Johtajille, hallitusten jäsenille ja kokeneille asiantuntijoille
Ainoa johtajien argumentointivalmennus Suomessa
Koulutan miten voit argumentoida aiheesta kuin aiheesta ja käydä luontevaa keskustelua myös vasta-argumenteista.
Opit, miten keskusteluita kehystetään ja ohjaillaan.
Saat taidot, joilla voit vahvistaa oman osaamisesi vaikuttavuutta ja herättää inspiroivia keskusteluja.
Argumentaatiokoulutuksen
arvosanakeskiarvo 5/5
“
Erittäin suositeltava koulutus!
Todella hyödyllinen ja sisällöltään tarpeellinen koulutus jokaiselle, joka työskentelee niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.
Airalla on poikkeuksellisen vahva asiantuntemus aiheesta, ja hän osaa välittää sen osallistujille selkeästi, elävästi ja käytännönläheisesti. Hänen esimerkkinsä ja tapansa kuvata ilmiöitä tekevät sisällöstä helposti omaksuttavaa ja todella inspiroivaa.“
Jussi Leinonen, omistaja, Nuova work oy
“
Paljon lähestymistapoja ja työkaluja omaan ajatteluun.
Tätähän tarvitaan kaikkialla koko ajan. Ja me suomalaiset emme ole tässä erityisen hyviä. Joten parannettavaa riittää.
Tero Luoma, toimitusjohtaja, Ensto Invest
“
Koulutus oli kokonaisvaltainen ja sisälsi paljon konkreettisia esimerkkejä ja oppeja argumentoinnista osana keskustelua.
Konsepti oli erityisen toimiva;
rento päivän aloitus pienessä ryhmässä syvensi osallistujakokemusta valtavasti.
Laadukkaampi keskustelu luo laadukkaampia päätöksiä ja tuo selkeyttä. Tämä on erityisesti asiantuntijayhteisöissä tärkeä toiminnan ajuri ja vaikuttaa posivitiisesti johtamiseen.
Osallistuja, Johtajan argumentointitaidot- valmennusryhmä
Olen argumentointivalmentaja Aira Eirola.
Yhdistämällä MM-tason väittelykilpailuissa testattuja argumentointitaitoja & vuosien tutkimustyön työelämän keskusteluista tarjoan konkreettisia taitoja ja ajankohtaista johtamistietoa erottuvan keskustelukulttuurin rakentamiseksi.
Uskon, että
keskusteluiden potentiaali voidaan hyödyntää Suomessa ja Pohjoismaissa paljon paremmin
erimielisyyttä ei pidä vain sietää, vaan todella hyödyntää
jokaisella on arvokasta ajateltavaa, joka ansaitsee tulla keskustelutaitojen avulla kuulluksi
ansaitsemme lukemattomiin palavereihimme rikastuttavia ja oivalluksia luovia keskusteluja
uudistumisen potentiaalille ja oletusten haastamiselle tulee todella raivata tilaa päätöksenteossa
Aira Eirola
HM, argumentointivalmentaja, väitöskirjatutkija
Yli 10 vuoden koulutuskokemus eri alojen asiantuntijoille
Mitä argumentointi on keskustelutaitona?
Vaikuttamista ilman äänen korottamista.
Reagointitaitoa ja ajattelun kirkkautta myös keskusteluissa, joihin et ole ehtinyt valmistautua syvällisesti.
Keskustelurentoutta ilman kritiikin pelkoa.
Taitoa luoda eri näkemyksistä oivalluksia ja yhteisymmärrystä.
Tarkempaa kuuntelutaitoa.
Kykyä haastaa ajattelua positiivisesti.
Taitoa syventää keskusteluiden tasoa ja vähentää rönsyilyä.
Keskusteluiden ohjaamista ja kehystämistä.
Kykyä tutkia päätösten oletukset, vaikutukset ja perustelut.
Kokouksissa argumentointi
Kokouksissa argumentointi
Vähentää ohi puhumista ja epäselvyyksiä.
Siirtää fokuksen mielipiteistä näkemysten taustoihin ja yhdessä ajatteluun.
Vähentää rönsyilyä silloin kun halutaan ennemmin syventää keskustelua.
Poistaa epävarmuuden erimielisyydestä ja tuottaa eri näkemyksistäkin yhteisymmärrystä.
Säästää aikaa, kun ydinkysymykset tunnistetaan nopeasti.
Luo areenan ajatusten haastamiselle yhteistyössä ilman vastakkainasettelua.
Antaa yhtäläisen äänen jokaiselle osallistujalle.
Jakaa vastuun keskustelun ja yhdessä ajattelun laadusta jokaiselle.